Sob sob

Milloin on ylitetty kynnys epätoivoisuuteen? :( Mulle tuli äskön sellanen olo, et mitä välii millään on. Mitä välii meenkö huomen kouluun vai en. Mä haluisin elämän, jota elää. Jonkun jota rakastaa. Ja jonkun, joka rakastais mua. Onks väärin olla onneton, jos ei ole ketään? Miks pitäis olla onnellinen, jos ihan selvästi tuntuu siltä, et jotain puuttuu? Onks se vaan paskaa, kun sanotaan, että kukaan ei voi perustaa onnellisuuttaan toisiin ihmisiin, vaan sen pitää lähtee itsestä? Onks mussa jokin paha vika, kun en kykene olemaan onnellinen yksin? "Meistä kukaan ei ole niin vahva, et tämän polun yksin taivaltaa" ni miks pitää edes yrittää? Mitä mä oon tehny väärin? Mikä vika mussa on? (Other than the obvious..) Nyt alkoi sit viel paleltaakki. Mulla ei kai ole edes yhtään sinkkukaveria? Mulla on vaan varattuja kavereita, joita ukot yrittää lähes kilpaa iskeä. Mut hei, kuka ei nauttis seinäkukkasena olemisesta. Sehän on nimittäin ihan mahtavaa. Eikä kukaan teistä tajua edes, et miltä musta tuntuu. Ei teistä kukaan oo ollu samassa tilanteessa. Ihan turha siis alkaa selittää jotain paskaa. Tiedän tasan yhden ihmisen, jolla on menny joskus liian lujaa, ja joka on tavallaan ollu samas jamassa, mut ei siltikään ihan samassa.

Ja koska vaan voi soittaa, eikö vaan? Mut en mä nyt kuitenkaan voi soittaa kellekään, vaikka itken täällä yksikseni keskellä yötä. Ja joo, on sillä väliä, et meenkö huomenna kouluun. Pakkohan sinne on mennä, niin saa jotain muuta ajateltavaa.

Hahaa, tajusin just, etten mä itte oo syypää ihan kaikkeen. Mut eipä se muidenkaan syytteleminen asiaa paranna. Ja ihan vitun sama se on, et löytyyks syyllisii vai ei, kun ite tarvii kuitenki taistella niiden asioiden yli..

Jaaha, nyt on mentävä vessaan.. ..kummast sitä rauhottu vessakeikan aikana. Tai laitoin mä leipääki pakastimeen. Ku on pakko. Ku ens viikollaki pitää elää. Nii.

Miettikää nyt, et haluutteko lapsii tänne. Jos niitä hankitte, ni mistä tiedätte, et niillä tulee menemään paremmin ku mulla? Eikö olis parempi, että lapsi olis ennemmin syntymätön, kuin onneton? Eikä sillä, kuinka hyviä vanhempia olette, ole mitään merkitystä.

Enää ehtii nukkuu alle viis tuntii. Pitäiskö yrittää? Vituttaa valmiiks. Olis helpompi vaan valvoo ja valvoo, niin pitkään, et kuukahtaa väkisin. Ja tää musiikki, jota nyt kuuntelen, tuo mulle mielikuvan hyvin aikaisesta auringonnoususta. Ja tanssista siihen asti, ja sen ohi. Ja ihanasta turruttavasta humalasta, kun mikään ei tunnu enää miltään. Antaa vaan rytmin viedä ja kokee kauniita asioita. Väsymys tulee, ja menee. Niin, ja ei siellä tuossakaan scenaariossa yksin olla.

Aika perseestä, mun ystävillä on kaikilla oma elämä. Mut ei siinä. Itsesääli on ihana asia. Kai mun pitäis soittaa johonkin. Ja vetää hymy naamalle? Mä en kyl ehkä jaksa enää uskoo tulevaisuuteen.

(Kirjailijan kommentti: Nii ja miks mulla menee koulu hyvin, vaikka mul on muuten surkeeta?)