Voi vitun idiootit.

Mä en kyl kestä ihmisiä. Ja ei, en mä yritä sanoa, että olen parempi ihminen, mutta kun tuntuu vaan siltä, että koko ajan on idioottien ympäröimänä. Ne ei tajua väistää junan/ratikan/metron oven edestä, kun sieltä pyrkii ihmisiä ulos. Ne on niin helvetin päteviä joka asiassa. Epäkypsät lapselliset nillittäjät. Ne on AINA oikeessa. ... Joo joo, tiedetään, mä aina väitän itsekin olevani AINA oikeassa, mutta olette tyhmiä, jos luulette mun tarkoittaneen sitä oikeasti. Joskus tosiaan uskoin olevani aina oikeassa, sitten tajusin, ehkä jonkun avustuksella, että en mä ole aina oikeassa. Sitten mä aloin opetella pitämään suuni kiinni, jos en ollu ihan varma asiasta, ja lopulta myös myöntämään itselleni ja sanomaan ääneen "joo sori, mä olin väärässä". En tiedä onks kukaan mut pidemmän aikaa tunteneista huomannu edes, lyhyemmän aikaa tunteneet eivät ole edes nähneet sitä kaikkein kaikkitietävintä Suvia.

Kuunnelkaa Imogen Heapia. Se on ainoa CD-levy jonka olen ITSE ostanut UUTENA. That shold tell you something.

Tiesittekös, että elämä opettaa. Tosin ei kaikkia. Minä oon oppinu paljon. Mun pään sisällä näyttää ihan erilaiselta, kuin kuusi vuotta sitten, kun olin ihastumassa Espoolaiseen poikaan. Tosin se ei ehkä vaikuta juurikaan mun käytökseen, mutta ajatuksiin kyllä.

Joka tapauksessa, täällä on friikkejä. Näyttää siltä, että mun osalta niillä on aina jotain tekemistä junan kanssa. Viimeksi yks lähti mun perään junasta, nyt toinen tuli mun perässä junaan. Kyllä jotkut teistä oli kai iloisia, kun saitte mut sieltä vaarallisesta Ruotsista kotiin, but lets face the truth, kyllä täällä Helsingissä on hiton paljon vaarallisempaa.

Tiesittekös, että tämä maailma on ruma paikka. Koko ajan tajuaa uusia asioita, jotka värittää tätä maailmaa yhä vain rumemmaksi. Se yksistään on hyvä syy olla haluamatta lapsia. Lasten suojelua parhaimmillaan. Jos kuolen lapsettomana, voin sanoa todellakin kantaneeni korteni kekoon.

Mä olen ennenki kertonu, että mun elämästä puuttuu jotain. Tai joku. Se joku, jonka vieressä nyt nukkuisin sen sijaan, että kirjottelen tänne blogiin. Mutta olisko siinäkään mitään järkeä. Mun parisuhteisiin liittyvät pelot tulevat varmaan aika pitkälti estämään kaikenlaiset mahdollisuudet. Sitäpaitsi, jotkut teistä ehkä tietävätkin, ei se parisuhde ole aina, eikä edes kovin usein, sitä mitä olisi halunnut. Vai mitä sanotte perheellisestä, naimisissa olevasta miehestä, joka lähes ammatiksen vonkaa pillua teineiltä. Tai kundista, joka elää parisuhteessa, mutta panee muita aina sopivan hetken tullen. Tai pikkuvauvan isästä, joka on alkanut leikkiä ajatuksella "entä jos..". Parisuhteen tulisi perustua keskinäiseen kunnioitukseen, luottamukseen ja välittämiseen. Jos osaat valehdella, koko maailma on auki sinulle. Poikaystävä luottaa kyllä sinuun, kun sanot meneväsi tekemään koulutehtäviä. Aviomies uskoo, kun salaperäinen puhelu onkin kuulemma työjuttuja. Mistä sinä tiedät, mikä on totuus? Et sinä tiedä. Mutta uskallat luottaa. Niin. Ja minä haluan silti nukkua jonkun kainalossa.

Ei, minulla ei ole ollut huono päivä. Ei hyväkään. Mutta on tapahtunut asioita, joista en voi puhua kellekään juuri nyt ja toisia asioita, jotka saa ajattelemaan. Ei minulla ole mikään hätä, mutta ei kaikki ole hyvinkään.

Tulevaisuudessa, ensi vuonna, on reissu, ja siellä tulen raivoamaan ihmisille, koska en kestä niiden seuraa 24/7. Ja koska en voi mennä niinkuin haluan ja tehdä mitä haluan. No, asioista pitäis muutenkin puhua. Jos jokin ärsyttää, häiritsee tai vaivaa, siitä pitää sanoa. Ette tosissanne voi kuvitella, että ihminen, joka omaa tämän piirteen, yhtäkkiä ihan itse huomaisi, että "Voihan piru, onpas minulla ärsyttävä piirre.". Olette tyhmiä, jos kuvittelette asioiden muuttuvan ilman, että teette niille itse mitään.

Ainiin. Uutislehti 100:ssa on tekstiviestipalsta, jonne "Tosimies" oli lähettänyt tekstiviestin, jonka viesti oli jotakuinkin tämä: "Naiset, lopettakaa se älytön meikkaaminen. Luonnollisia, omia itsejään olevia naisia on paljon mukavampi katsoa.". Mä jaksan taas hetken uskoa omaan arvooni. Miksi ette voi mennä ovesta ulos ilman meikkiä? Miksi ette voi näyttäytyä tutuille tukka sekaisin ja yöpuvussa? On normaalia ja luonnollista ollaa meikkaamatta, tai tukka sekaisin ja yöpaita päällä. Olisitteko TOSIAANKIN niin paljon rumempia ilman meikkiä? Tiedättekö minkä viestin se antaa minulle. "KUKAAN ei voi olla kaunis ilman meikkiä." Mä en voi kirjottaa enempää tästä aiheesta, pelkään loukkaavani ihmisiä.

Missä vaiheessa huomasitte, että se jännittävin vaihtoehto ei ole oikea? Että ei kannata haaveilla ja odottaa sitä vaarallista ja pelottavaa, joka tarjoaa jännitystä. Ja miks mä yhä teen niin, vaikka tiedän paremmin? Vaikka olen mä tavallaan löytänyt paremmankin vaihtoehdon, ja punninnut sitä. Se vaan tuntuu mahdottomalta ja kaukaselta saavuttaa. Varsinkin, kun ei itse uskalla tehdä asian hyväksi mitään. Onnea minulle.

22.3. tänä vuonna tuli 5 vuotta täyteen siitä, kun muutin pois kotoa. 1.12. tulee 5 vuotta siitä, kun olen muuttanut ihan omilleni. Niin ja mun talvitakki on ainakin neljättä talvea nyt käytössä. Hitto sentään, miks mulle tulee kyyneleet silmiin, kun ajattelen Ljusdalia.